:: 2.10.2006 Ewood Valkeakosken Sanomissa

Ewood pääsi siis Valkeakosken Sanomien haastatteluun. Juttu kopioitu Valkeakosken Sanomien nettisivuilta: www.valkeakoskensanomat.sps.fi/

Hakan muotoinen mies

Mikko Aaltonen on uskollinen valkopaitojen fani Lahdesta

Markku Korhonen

Nuori mies istahtaa lahtelaisen kahvilan pöytään. Hän on Mikko Aaltonen ja näyttää normaalilta, kuten kuka tahansa 23-vuotias opiskelija kaupungissa.

Jotain erilaista Aaltosessa kuitenkin on: hän pitää FC Hakasta, niin että matkustaa tuntikaupalla joka ikiseen kotipeliin. Se on varsin erikoista lahtelaiselta mieheltä, joka on viettänyt elämänsä 11 ensimmäistä päivää Valkeakoskella ja lopuista suurimman osan Hämeenlinnassa.

- Kaksi parasta kaveriani Hämeenlinnassa oli Helsingistä ja HJK:n kannattajia. Siinä pääsi syntymään vahva Haka-HJK -vastakkainasettelu, hän kertoo.

Mutta eikö kaveripiirin paine sitten houkuttanut tunnustamaan Hakan sijaan sinivalkoraitaa?

- Ei, Klubin kannattaminen ei käynyt edes mielessä. Hämeenlinnassa ei ollut kunnon seuraa, lähin oli Haka.

Näin lähti siemen itämään ja Hämeenlinnan takapihoilla käytiin pitkä liuta tiukkoja Hakan ja HJK:n kohtaamisia.

- Haka vain tapasi hävitä ne, oli niin huonot kenttäpelaajat, Aaltonen virnistää.

Hänen esikuvansa oli Olli Huttunen ja siksi pikkumies viihtyi luonnollisesti parhaiten tolppien välissä.

- Minulle Haka-HJK on tuon takia edelleen kaikkein suurin klassikko.

Ensiaskeleet Tehtiksellä

Kesällä 1990 pelattiin nykyisen fanisukupolven ensimmäisiä jalkapallon MM-kisoja. Samana kultaisena kesänä 7-vuotias Mikko Aaltonen otti seuraavan askeleen Haka-urallaan.

- Ottelu oli Haka-Kuusysi. Haka muistaakseni voitti, mutta en muista paljonko. Isän kanssa oltiin liikkeellä ja päässä oli äidiltä saatu vanha Haka-lippis, hän muistelee.

Muistot saavat hetkeksi vallan. Kesästä 1990 on tosiaan jo päässyt vierähtämään aikaa.

- Jostain syystä mieleen jäi silloin kaksi pelaajaa, "Oka" sekä Kari Martonen, kannattaja hymähtää.

Molemmat herrat asuvat edelleen Koskissa. Myös Martonen valmentaa, mutta etätyönä, espoolaista Honkaa.

- Teininä tuli sitten käytyä peleissä kerran, kaksi kaudessa. Se oli sellaista etäfanitusta, Aaltonen jatkaa historiointiaan.

- Tahti kiihtyi, kun muutin Tampereelle muutama vuosi sitten. Tällä kaudella, Lahdesta käsin olen sitten nähnyt yhtä vaille kaikki liigapelit kotona ja puolenkymmentä vieraissa.

Näinkö muuntuminen faniksi sitten tapahtuu? Kasvetaan hitaasti kiinni ja yhtäkkiä ei vain pääsekään irti?

Mikko Aaltonen katsoo ulos syksyiselle torille ja näyttää miettiväiseltä.

Hakapeliitan muotokuva FC Hakan viralliseen fanikerhoon, Hakapeliittoihin Aaltonen liittyi tämän kauden alussa.

- Jo viime kaudella silmäilin Tehtiksen päätykatsomoa. Tästä fanikulttuurin kehittämisestä puhutaan niin paljon, että päätin vain tehdä oman osani ja mennä mukaan, mustavalkofani tiivistää.

Erityisen suurta rohkeutta tai kylähulluutta ei siis tarvita, että jaksaa seistä pelin alusta loppuun ja tunnustaa ääneenkin Hakan värejä.

Mutta mitä hienoa siinä sitten on? Miksi kannattaisi kannattaa?

- Kauden huippukohta oli vierasreissu Vaasaan. Järjestetty fanimatka peruuntui, mutta lainasin kaverilta kymmenen hengen tila-auton. Koskista mukaan löytyi aluksi neljä matkalaista. Useiden soittojen ja noin sadan kilometrin kaupungilla ajamisen jälkeen kasaan saatiin seitsemän henkeä, Aaltonen kertoo innosta loistaen.

Hän oli kotona Lahdessa aamuneljältä. Itse pelissä Haka koki tyrmäyksen numeroin 2-0. Mutta siinä kannattamisen ydin taitaa lopulta piileskelläkin: polttavassa tuskassa, vaivassa ja aina lopulta taas esiin pilkahtavassa auringonkajossa.

- On sääli jos yksikään koskilainen pitää Hakaa itsestään selvyytenä. Näin voi käydä jos asia on liian lähellä, kaukokannattaja filosofoi.

- Haluan uskoa, että päätykatsomon lähelle hivuttautuvat pikkupojat ovat siellä vielä vuosien päästäkin ja heitä on paljon. Olen myös miettinyt mitä omalle kannattamiselle tapahtuu vuosien kuluessa. Uskon, että asia säilyy ennallaan, jollain tapaa Haka kulkee mukanani koko elämän, aina hautaan saakka.

Pronssi maistui kannattajalle

Sunnuntaina Tehtaan kentän valot sammuivat liigakauden 2006 osalta. Yksi 1700:stä pronssijuhlia paikan päällä todistaneesta oli – luonnollisesti – Mikko Aaltonen.

- Ensimmäinen jakso oli aika tasapäistä palloa, ehkä hieman Hakan komennossa. MyPa:n johtomaalin jälkeen tuli sitten pieni lamaannus, hän analysoi.

- Väitän kuitenkin, että Mikko Innasen laskeutuminen Juuso Kangaskorven tilalle puolustuspäähän söi tehoja valtavasti.

Jätetään kuitenkin fläppitaulu sikseen ja siirrytään tunteelliselle tasolle. Miten peli sujui kannattajan mielen sisällä?

- Kun MyPa teki 0-2 niin kyllä siinä oli aika maansamyynyt olo, kannattaja huokaa.

- Mutta pronssia tuli, ja viimeistään kun Mikko Vilmunen palasi yksin kentälle ja kävi heittämässä katsomoon hanskansa, niin pronssi muuttui voitetuksi. Ja pääsin kättelemään Okaakin!

Entä näyttikö mitali jotenkin erilaiselta kannattajapäädystä katsoen?

- No jäihän taulukossa ne kaksi pahinta kummitusta edelle, mutta onneksi kuitenkin noin päin. Pahinta olisi ollut, jos HJK olisi voittanut. Pronssista taas osaa vain jollain tapaa ottaa enemmän iloa irti. On se vain paljon hienompaa olla mukana kannattajissa!